Radio Suomipop on osavaltakunnallinen kaupallinen radiokanava, joka on erikoistunut vain suomalaisen populaarimusiikin soittamiseen, kuten myös kanavan nimestä voi päätellä. Suomipop tunnetaan erityisesti omasta aamuohjelmastaan Aamulypsystä, joka on Suomen kuunnelluin aamuradio-ohjelma.
Radio Suomipopin omistaa suomalainen mediatalo Sanoma Media Finland, jonka radiotoiminta on keskitetty konsernin Nelonen-media yhtiöön yhdessä esimerkiksi Loopin, HitMixin ja Radio Rockin kanssa. Suomipopin kohderyhmä on muiden kaupallisten radioiden tapaan nuoret aikuiset, ikähaarukassa 25-44 ikävuotta. Radio Suomipop on Radio Novan jälkeen Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava, ja esimerkiksi Suomipopin aamuohjelmaa Aamulypsyä kuuntelee joka arkiaamu lähes puoli miljoonaa suomalaista.
Radio Suomipopin ohjelmat
Aamulypsy
Radio Suomipopin suosituin ohjelma ja yksi Suomen suosituimmista radio-ohjelmista on aamuohjelma Aamulypsy, jota esitetään joka arkiaamu. Sitä on juontanut vuosien ajan mediapersoonana ja urheiluvedonlyöjänä tutuksi tullut Jaajo Linnonmaa. Linnonmaa on yksi suomalaisen mediakentän kautta aikojen menestyneimmistä radiojuontajista, joka on palkittu esimerkiksi 9 kertaa vuoden radiojuontaja-palkinnolla. Aamulypsyä on esitety lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 alkaen, ja Linnonmaa on toiminut ohjelman juontajana yhdessä Anni Hautalan kanssa lähes koko ohjelman olemassaoloajan. Vuonna 2012 tosin ohjelma oli tauolla, mutta palasi tämän jälkeen suoraan suomalaisten radiokanavien aamuohjelmien huipulle.
Aamulypsy on saanut myös Julkisen sanan neuvostolta kritiikkiä ja muutaman langettavan päätöksen kielenkäytöstään koskien esimerkiksi Välimeren pakolaiskriisiä.
Radio Suomipopin muut ohjelmat
Aamulypsyn ohella Radio Suomipopin ohjelmakarttaan kuuluu arkisin Sami Kurosen juontama Popstudio, Juuso ja Tinni Show sekä Pop Top-10, jota juontaa Kimmo Sainio. Viikonloppuisin ohjelmatarjonnassa on Kaikkea Parasta-listaohjelma, Popin viikonloput sekä sekalaisia uusintoja viikon parhaista paloista.
Kanavan historia
Radio Suomipopin toimiluvalla aloitti ensimmäisenä radiokanava Star FM vuosina 1999-2001. Omistajavaihdoksien ja tyylimuutosten jälkeen Metromedia International Groupin suomalainen tytäryhtiö Metromedia Finland aloitti uuden radiokanavan Radio SuomiPOP-nimellä. Lopuksi vuonna 2012 Sanoma osti Suomipopin.
Radio Suomipop muussa toiminnassa
Radiokanavatoiminnan lisäksi Suomipop on muiden radiokanavien tapaan laajentanut brändiään erilaisien tapahtumien tuotantoon, kuten risteilyille ja musiikkifestivaaleille. Esimerkiksi Tallink Silja järjestää vuosittaisen kaksipäiväisen Suomipop-risteilyn joka syksy Silja Europalla. Tunnetuin Radio Suomipopin sponsoroima festivaali on Suomipop-festivaali, joka järjestetään vuosittain useissa eri kaupungeissa, kuten Jyväskylässä ja Oulussa. Myös Himoksella järjestettävä juhannusfestivaali Himos Juhannus kuuluu Suomipopin sponsoroimiin festivaaleihin.
Radio Suomipop on erittäin hyvä valinta omaksi radiokanavaksi erityisesti, jos tykkää eri vuosikymmenien suomalaisesta musiikista. Vaikka erityisesti Aamulypsy on jakanut vuosien varrella hyvin paljon mielipiteitä, ei lähes puoli miljoonaa suomalaista voi olla väärässä.